Valmentajalta
Mikko Peltonen valmentaa
Levi Ski Clubin uusi vastuuvalmentaja Mikko Peltonen omaa vahvan taustan niin kumparelaskun kuin ratalajien valmentajana. Hän valmensi 90-luvulla Suomen huippuja Himoksella. Mikko muutti Heinolasta Leville tänä syksynä.
Peltonen manageroi ja valmensi Himoksella Keski-Uudenmaan Slalomin Pro Teamia, johon kuuluivat ratalaskussa Markkasen veljekset ja heidän lisäkseen kuusi lupaavaa kumparelaskijaa. Teamin valmennus oli ammattimaista lihashuoltoineen ja psykologisine valmentajineen. Ammattimainen tekeminen on ollut myöhemmälle iälle hyvä anti, sillä Mikon valmennettavat ovat edelleen työssä tai luottamustehtävissä laskettelun parissa, esimerkkinä Levin alppikoulun valmentaja Jukka Markkanen.
- On tärkeää, että laskija pysyy suksella kaikissa olosuhteissa, se on hyvä pohja myöhemmin valittavalle uralle, Peltonen sanoo ja jatkaa.
- Monipuoliset harjoitukset tuovat laskijoille vaihtelua ja hauskuutta harjoituksiin sekä uusia haasteita. Tärkeintä on luoda junioreille mahdollisimman hyvä tausta edetä sillä saralla, mikä tuntuu oikealta.
Niin rinteissä nautiskelijat kuin eri lajien kilpailijat mahtuvat hyvin Levin rinteisiin. Nuorison hän toivoo kokeilevan rohkeasti kaikkia lajeja ja käyvän ohjatussa valmennuksessa. Näin säästytään vääristä tavoista poisoppimiselta laskettelu-uran myöhemmissä vaiheissa.
- Vanhempien rooli on tärkeä juniorilaskijalle, koska heidän lapsiinsa sijoittamien taloudellisten panostusten lisäksi seura tarvitsee talkootyövoimaa esimerkiksi kilpailujen järjestelyissä. Kotoa tuleva tuki lisää juniorin uskoa omaan tekemiseen ja seuran yhteistyö vanhempien kanssa pienentää lapsen kynnystä tulla mukaan toimintaan.
Lue koko haastattelu Levi Ski News-lehdestä (Timo Koivisto)
Terveisiä seuran vanhemmille: myös junnujen harkkoihin tarvitaan apuja rinteeseen sekä rinteen alle kepinkantoon, junnujen huoltamiseen (lämmittelyä ym), lanaamiseen, ajanottoon.... Tervetuloa viettämään mukavia rinnehetkiä yhdessä lasten kanssa. Samalla voi itsekin oppia hieman laskemaan =)
Mikko Peltonen, puh. 0400 403 084, email lsc(piste)mikko(at)gmail(piste)com
;



